Jouluaattona 2017
Matkan alku alkaa lähestyä, siihen on noin 282 tuntia, kun bussi lähtee ja vie meidät mukanaan kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa.
Mikäli kaikki menee hyvin saavumme hyvissä ajoin lentoasemalle, kunnes lentomme lähtee klo 17.
Vielä on ennen matkaa hoidettavia asioita kesken, mutta uskon että ne hoituvat kyllä ilman suurempia mutkia.
Mitä odotan määränpäältä, no ainakin Aurinkoa, lämpöä ja hyvää ruokaa. Uskon että noita kaikkia on sieltä saatavilla.
sunnuntai 24. joulukuuta 2017
lauantai 23. joulukuuta 2017
Blogin perustus
Tänään, 22.12.2017 on perustettu Thammikuussa Thaimaaseen blogi.
Toivottavasti saamme tänne blogisfääriin tuotettua takuuvarmaa Päivi & Tomi lomailua ja kokemuksia, nyt toiselta puolen maapalloa.
"Where no man has gone before" - eli minne kukaan muu ei ole mennyt ennen, lainaus Star Trekistä on huono, koska tiedämme että jotkut ovat jo, ennen meitä käyneet Thaimaassa, kuulemma :)
Vakaa aikomuksemme on ujuttaa blogiimme väärinkirjoitettuja paikkoja, kielioppi vihreitä ja mutta sellaista, joihin pilkunviilaajaksi itsensä tunteva henkilö, voi tarttua ja jättää täten muun tuotetun tekstin omaan arvoonsa.
Huom. myös vinoja kuvia voimme käyttää, mutta "tolppavideoita" pyrimme välttämään viimeiseen asti.
Huom. myös vinoja kuvia voimme käyttää, mutta "tolppavideoita" pyrimme välttämään viimeiseen asti.
- Päivi & Tomi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)