Älä naura naapurille...

Kun kerroimme naapurimme ruotsalaisille olevamme lähdössä viidakkoon päiväksi luolille ja elefanttiratsastukselle, mies varoitteli meitä viidakkopolusta, joka hänen kertomansa mukaan olisi todella kamala kulkea, liukkata kiviä, pahoja paikkoja. Viimeksi hän mainitsi joutuneensa jättämään leikin kesken polviensa takia. Tunnustan, että sillä kohtaa minä, Päivi, sorruin pahemman laatuiseen ikärasismiin ja ajattelin vain, että kyseessä on vanha mies, joka näyttää siltä, ettei ole paljon liikkunut, joten ei ole ihme, että oli polku vaikea.

Jouduin nielemään pahat ajatukseni viimeistään siinä vaiheessa, kun yritin kivuta liukkaita puronranta kiviä 60 sentin askelmilla ilman mitään, mistä pitää kiinni. Viidakkopolun alku ja loppu eli tuon puron rannan kulkeminen olivat hirveintä, enkä voi edelleenkään olla ihmettelemättä, miten ihmiset lähtivät sinne pelkissä varvastossuissa, meillä oli Tomin kanssa kunnon kengät ja sittenkin oli louhikoissa vaikeaa. Toki nuo varvastossuilijat pääsivät sitten purojen kohdalla helpommalla, kun ei tarvinnut varoa varpaiden kastumista.

Minä olisin ollut valmis myöntämään, että tuo viidakkopolku oli pahan alun jälkeen kuitenkin periaatteessa hyvn samanlainen kuin suomalaiset luontopolut, juuria kun löytyy sieltäkin, mutta kaikki seurueessamme eivät olleet samaa mieltä. Tomi kuvaa asiaa näin: "Sitten opas tuli ja kertoi että lähdetään kohti luolia. Patikkamatka alkoi, ja meille annettiin sauvat auttamaan kävelyä, no sitä ihmettelin, täh? mihin käyttöön tämä tulee, sehän on tiellä kokoajan. No sen funktio selvisi myöhemmin. Alkureitti oli hyvälaatuista tiukkaan tallattua polkua, mutta se oli vain alku, sitten alkoi tulla juurakkoa, sitten tuli juurakkoa joka oli 45 asteen kulmassa rintessä, ylämäkiä juurakolla ja alamäkiä juurakolla, jotta tämä ei tuntuisi helpolta, sitten mennään purojen yli pitkin liukkaita irtokiviä kulkien. Tässä kohtaa  se sauva oli apuna, suurena apuna. Koska meillä oli lenkkarit, kahlaaminen ei ollut vaihtoehto, joten purojen ylittäminen kulkien liukkalla kivillä, oli nykytermein, HAASTEELLISTA. Pääsimme molemmat purojen yli ilman "puljuja" eli kuivin kengin. 

Eka stoppi oli Banyanin puuluolilla, joiden erikoisuutena ovat katon läpi kasvavat puiden juuret ja niihin kertyvät tippukivet. Opas näytti taskukampulla luolan erikoisuuksia kuten pystysuoraa "piikkiä" joka oli luolan katosta lattiaan asti (noin 10m), stalaktiittiä (joka soi jännästi, kun sitä koputtelee kädellä) sekä nähtiin myös luolan nykyiset asukkaat, lepakot (ei tapulissa), sekä kämmenen kokoinen hämähäkki (yak). 

Luolasta päästyämme jatkoimme matkaa kohti vesipuotousta. Eteneminen oli hieman helpompaa, mutta lisänä oli kaatuneet puut joiden alta piti kulkea kyyryssä (limboamista en kokeillut) ja puron ylityksiä oli yllättävän monta, vaikka matkaa ei ollut kuin alle puolet siitä mitä luolille oli. Jälleen liuhuvin viirein, me teimme sen, ei vettä kengässä leikkiä tälläkään kertaa!.

Pääsimme perille putoukselle joka oli ihan hieno, ei suuren suuri, eikä korkea, mutta hienossa ympäristössä.

 

Tuon vesiputouksen kuvaaminen oli hankalaa, koska aina kun yritti kuvata sitä, joku turistin retale meni tuonne putoukseen ja pilasi koko kuvan. Vesi tuossa lammessa oli yllättävän  lämmintä. Täällä oltiin 15-20 minuuttia, opas keräsi meidät kasaan ja lähdimme kävelemään takaisin lähtöpaikalle. 

Lähdimme Päivin kanssa etujoukoissa ja etenimme reipasta tahtia, kunnes tuli kohta josta emme osanneet sanoa kumpaa polkua pitäisi mennä, noin 10 minuutin odottelun jälkeen opas tuli ja kertoi mitä reittiä edetään.

Tätä ennen olimme törmänneet mitä suloisimpaan pikkuapinaan, joka ei edes ollut arka, vaan istui alta puolen metrin päässä meistä ja mitä ilmeisimmin toivoi saavansa syötävää. Sen verran arka hän kuitenkin oli kunniastaan, että ei suostunut samaan kuvaan Tomin kenkien kanssa. Olisin ottanut sellaisen, jos vain olisin ehtinyt, sillä siitä olisi paitsi hyvin nähnyt, miten lähelle apina meidät päästi ja toisaalta mittasuhteita, minkä kokoinen otus oli kyseessä.

Tomin loppukommentit olivat: "Paluumatkakin meni kuivin jaloin ja kengin (röyhistää rintaansa), eikä kertaakaan ollut sellaista läheltä-piti tilannettakaan. Varsinainen eräinkävijä (HEH HEH, HÖH)."

Näin jälkikäteen ymmärrän ruotsalaisherraa kovin hyvin, ei varmasti ole kipeillä polvilla kovin helppo reitti kuljettavaksi. Jotta jokainen voisi tehdä edes suuntaa-antavan nojatuolimatkan, niin lisään tähän loppuun kuvia matkareitin varrelta.

Tosin vähän käänteisessä järjestyksessä. Ensiksi Klong Jarkin vesiputouksilta. Vesiputoukset ovat tosiaan kuin valoisa aukko muuten suhteellisen hämärässä sademetsässä. Valon määrä on yllättävä, siksi se näkyy kuvissakin (Tomi olisi halunnut käsitellä kuvia, minä en antanut eli minun syyni kun ovat ylivalottuneita)

Kuvassa coloradolaiset, nykyään Taiwanissa asuvat retkikumppanimme.

Tästä ali...

 ...tuota pitkin...

 ...tästä yli..

 ...samoin tästä....

...taivaltaa turisti vesiputouksen nähdäkseen...

 ...levähtää voi hetken verran...

 ...matkaa taas jatkaakseen.

Ehkä nämä kuvat nyt vähän kertovat, millaista polkua taivalsimme. Matka ei sinänsä ollut pitkä, mutta puoli tuntia siihen silti meni suuntaansa.