keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Evakossa

Pitäisi tosiaan ajatella, mitä toivoo tai kirjoittaa. Valmistelin Lanta Villa Resortia esittelevää blogitekstiä ja kirjoitin siihen, että emme vielä olleet päässeet tutustumaan muunlaisiin villoihin. No juu, heti samana iltana sitten päästiin.
 

Sillä välin, kun me pidimme sadetta moottoripyöräliikkeen katoksen alla ja ihmettelimme paikallisten hinkua ajaa kaatosateessa ja kaatosateesta huolimatta, oli sade tehnyt tuhojaan villamme katossa. Sisäkattoon oli ilmestynyt tuumaa halkaisijaltaan oleva reikä, josta tippui vettä suoraan sänkyyn. Olimme jo edellisen episodin (muutama pisara vettä sängyssä ensimmäisen yön ukkosmyrskyn jälkeen) jälkeen käyneet valittamassa, että katto vuotaa vettä.  nyt menimme sitten uudelleen sanomaan, että sänky on märkä. Minkä seurauksena saimme yöksi uuden huoneen tai siis villan sektorilta C.
 

Tämä villa oli uudempi, siinä oli paremmat kylpytilat paitsi hirveän äänekkäästi täyttyvä ja helposti vuotamaan jäävä vessanpönttö. Meidän villamme väritys on persikanväristä, tässä toisessa se oli tummaa fuksiaa.
Evakkoretken jälkeiset plussat ja miinukset:
+ uudempi villa oli pinnoiltaan siistimpi
+ toimivampi kylppäriratkaisu
+ fiksummat säilytystilat
- enemmmän valoja ulkona yöaikaan = liian valoisaa nukkua
- liikenne, C-sektorin villa oli sisään- ja ulosajoväylän varrella eli jokainen alueelle saapuva ja poistuva ajoneuvo näkyi ja kuului
- minareetin rukouskutsut kuuluivat sisään hyvin
+ vanhan villan ympäristö on hiljainen ja hämärä, ei liikennettä, helppo nukkua
+ minareetin kutsut eivät häiritse, ei myöskään eläinten meteliä
+ vanhassa villassa paremmin toimiva wc
- vanhassa villassa todella typerästi suunnitellut kylppäritilat
 

Eli summa summarum puolensa ja puolensa on molemmilla.

Nyt sitten odotellaan, saavatko katon korjattua kunnolla vai joudummeko muuttamaan jonnekin muualle. Sekään ei tunnut hyvältä ajatukselta, kun naapurit ovat mukavia ja kaikki tavarat on juuri saatu leviteltyä paikalleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei. Voit lisätä kommenttisi. Mutta muista!, että tätä blogia voi lukea kuka tahansa internettiläinen, joten henkilökohtaisten asioiden viljely ei ole suotavaa.

Koska viestien kirjoittaminen on vapaata, eikä tunnistautumista tarvita, allekirjoita viestisi vaikka "Terkuin Oma etunimesi"