perjantai 12. tammikuuta 2018
Ostin kengät
Kyllä, nyt on tilanne se, että kengät voitti 1-0 ja ostin kengät. Kenkäparien määrä kyllä pysyy vakiona, sillä jouduin ostamaan uudet, koska olen kävellyt puhki rakkaat "ropsuni", jotka ovat kulkeneet mukanani aika monella matkalla niin Brasiliassa kuin Wienissä kuin Hollannissakin ja ovat nuo jonkun päivän tainneet töissäkin viettää. Askeleita noilla on otettu melko mittaamaton määrä. Pelkästään tällä reissulla askelmittarin mukaan noin 90 000 (Juu, keskimääräinen päiväsaldo on ollut noin 15 000, jopa matkapäivinä noin 10 000 ja muina sitten vastaavassa suhteessa enemmän)
Tältä näyttävät vanhat kengät päällä, ei paha.
Vaan ne pohjat ovatkin sitten ihan muuta. Kuva ei ehkä kerro totuutta siitä, että kummankin kengän pohja on tosiaan likimain puhkikulunut ja reiällä. Pohjakuvioista ei ole ollut tietoakaan enää hetkeen.
Uudet kengät ostin kadun varren torikojusta, sillä kohtaa kun alkoivat jalkapohjat olla riittävän hellät hiekanjyvien tunnustelusta puhkikuluneiden pohjien läpi. Olivat ainoat, jotka sopivat jalkaan. Aloitin sovittamalla turkooseja, mutta lasten koossa jalkaholvi oli ihan liian matala, jouduin siis ottamaan aikuisten koon. Väri ei ole minua, mutta pääasia, ettei jokainen hiekan hyvä tunnu jalkojen alla.
Hintaa näillä uusilla ropsuilla oli 100 nyt eli kolmisen euroa. Jos nämä kestävät likikään yhtä kauan kuin edelliset, niin ovat hyvä ostos.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei. Voit lisätä kommenttisi. Mutta muista!, että tätä blogia voi lukea kuka tahansa internettiläinen, joten henkilökohtaisten asioiden viljely ei ole suotavaa.
Koska viestien kirjoittaminen on vapaata, eikä tunnistautumista tarvita, allekirjoita viestisi vaikka "Terkuin Oma etunimesi"