tiistai 16. tammikuuta 2018

Ko Lantalaiset veneet

Täällä Ko Lantalla ja yleensäkin thaimaan vesillä, veneet eroavat muutamassa kohdassa suomalaisista veneistä. 



Täkäläiset veneet ovat hyvin usein karuja, niin varustelultaan kuin ratkaisuiltaan. Syynä lienee se että kalastajien ansiotaso on alhainen, joten se pudottaa "kaiken turhan" pois veneestä ja vene on heille enemmän työkalu, kuin koriste-esine. Ei ole suojahyttejä veneessä, tosin täällä kun ilmat ovat yleensä aurinkoisia, ei suojahytillä ole tarvetta. Ei ole elektroniikkaa (kaikuluotainta, tutkaa, karttaplotteria, radiota) häiritsemässä kalastelua. On vaan ne hyvät isältä pojalle kerrotut kalapaikat ja omatekemät pyydykset, jolla ahdin valtakunnasta nostetaan tarvittavat kalasaaliit, joilla katetaan veneen bensakulut.



Bensasta sainkin hyvän aasinsillan moottoriin, joka yleensä on veneen peräosassa siten että koko moottori on ns. suoraan kytketty ilman vaihteita, pitkään potkuriakseliin, joka on noin kahden-kolmen metrin mittainen ja sen toisessa päässä on moottori.




Tuosta pitkällä olevasta potkurista on se hyöty että voidaan kulkea hyvinkin matalissa vesissä, mutta kääntyminen onkin sitten jo pelkästään pituuden vuoksi hankalaa ja peruuttaminen, niin, onko se edes mahdollista?. 

Ohjausmukavuuttakaan ei suuremmin ole, koska moottorin paino ja tärinä ovat varmasti melkoiset, uskoakseni tuon moottori versus akseli täytyy olla hyvin tasapainoitettu, että ohjaus olisi kevyt. Tässä kuvassa olevassa kalapaatissa on sentään katosta tarjolla, joten ihan pelkän auringon alla ei olla, mutta moottorin pauhu on korvanjuuressa taattu. 

Tässä veneessä on länsimaisista veneistä lainattu perässä olevat trimmilevyt jota estänevät perän painumisen syvälle kun vauhti nousee. Olen nähnyt että näillä venellä on melkoisen kovat kulkunopeudet. Uskon että tuon hupun alla on tehokas moottori ja kun vene on kapea, niin sen etenemisvastus on pieni ja vauhtia lienee helposti jopa 20 solmun paremmalla puolen. 

Turistikuljetuksiin varustetut veneet ovat jo kuin eri planeetalta...


Tässä melkoinen menopeli. 3 x 250 hevosvoimaa. Perämoottoriratkaisu on täällä paras, koska rannat ovat matalat ja moottorin nosto helppoa kun rantaudutaan perä edellä hakemaan asiakkaita resortin rannasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei. Voit lisätä kommenttisi. Mutta muista!, että tätä blogia voi lukea kuka tahansa internettiläinen, joten henkilökohtaisten asioiden viljely ei ole suotavaa.

Koska viestien kirjoittaminen on vapaata, eikä tunnistautumista tarvita, allekirjoita viestisi vaikka "Terkuin Oma etunimesi"