sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Finnair versus Bangkok air

Matkamme ensimmäinen etappi taittui turvallisin sinivalkoisin Finnairin siivin. Toisen lyhyemmän pätkän lensimme sitten paikallisen Bangkok airin matkassa. Jotenkin väistämättä tuli tehtyä vertailua kokemuksista.

Ensimmäinen plussa Finnairille siitä, että kaikki meni ajoissa; boarding aloitettiin kun oli luvattu, kone sai lähtöluvan kaksi minuuttia aiemmin ilmoitetun aikaistetun ajan jälkeen ja perillä oltiin puoli tuntia nopeammin kuin oli luvattu. Bankok airin koneeseen nousu aloitettiin 20 minuuttia myöhässä ja sitten vilkuiltiin merkitsevästi kelloa viimeisten matkustajien kohdalla, kun oltiin myöhässä aikataulusta. 

Toinen plussa finnairin lentohenkilökunnan kielitaidosta, suurin osa koneessa olleista matkustajista sai palvelua äidinkielellään, eivätkä suinkaan likikään kaikki olleet suomenkielisiä.

Ruoan laadussa ja tyylissä Bangkok air kyllä vie plussat kuusi nolla. Ensiksi se, että tunnin lennolla tarjoiltiin kunnon lämmin ruoka (koska oli aikainen lounasaika), kahvi ja vielä extramehut. Ruoka oli hyvää ja sen syömiseen oli kunnolliset metalliset aterimet (tunnustan, harkitsin hetken niiden pihistämistä ihan muistoesineiksi - palautin kuitenkin kiltisti kaikki viimeistä pikkulusikkaa myöten).

Hymy ei hyytynyt Bangkok airin lentohenkilökunnan kasvoilta,  vaikka mitä tapahtui. Sen sijaan komentaessaan viidettä kertaa samoja ihmisiä istumaan paikallaan turbulenssin aikana, suomaisen lentoemännän ääni kuulosti ja naama näytti enemmän kuin lievästi norsunv***:ltä, tosin ymmärrän häntä hyvin, olisin antanut paljon, jos minulla olisi köysi jolla olisin voinut sitoa nuo ihmiset penkkiinsä, sen verran monta kertaa he ohi mennessään tönäisivät naapuriani, joka tönäisi minua ja Tomi sai sitten tietenkin sen viimeisen iskun, jos en osannut varoa, että taas nuo on menossa ohi ja kohta tulee kyynärpäästä tai olkapäästä meikäläisen suuntaan.

Finnairin miinukseksi ei voi laskea sitä, etteivät ihmiset osaa käyttää matkatavaralokeroita, eräänkin naisen oli aivan pakko tunkea laukkunsa määrättyyn lokeroon, vaikka vastapäinen oli aivan tyhjä. Nätti vihjaus siihen suuntaan, että toinen lokero olisi tyhjä sai aikaan mutinan mä laitan tän laukkuni tänne ja toisten matkatavaroiden survomisen. Siihen oli sitten jo minunkin pakko sanoa, että jos et kuitenkaan rikkoisi meidän kameroita survommalla tuolla tavoin ja vastauksen (mutinaa mutinaa ja "voi voi" -kommentti) saa kukin kuvitella mielessään... Tämänkin asian olisi voinut hoitaa kuten Bangkok airilla tehtiin, he katsoivat, mitkä lokerot täyttyivät ja ohjasivat meidät laittamaan laukkumme lähimpään vapaaseen, kun oman kohdan lokero oli täynnä.

Finnairille plussat äärimmäisen hiljaisesta koneesta ja loistavasta lentoonlähdöstä, laskeutuminen oli ehkä sellainen 9 arvoinen, hiukan pomppuinen. Kone oli tosiaan niin hiljainen, ettei sen käyntiääntä paljon kuulunut ja lentoon lähtöäkään ei juuri huomannut. Muistan edelleen sen yhden Brasiliaan lähdön, jossa koneen jokainen mutteri tärisi, vinkui ja valitti suuren kuorman takia ja kone ryskyi ja tutisi.

Lisähuomiona totesin sen, että vanhat "hyvät" ajat ovat palanneet. Ainakin tällä lennolla Finnairin lentoemot olivat nätisti meikattuja ja kauniisti kammattuja. Ennen vanhaan se kun oli niin, että laitetuimpien naisten top 10 alkoi 1) Finnairin lentoemännät, 2) Stockmannin myyjät... Jossain vaiheessa sitten siirryttiin siihen, että vaatimattomuus kaunistaa hiukset vedettiin ponnarille ja huulipuna jätettiin kotiin. Minusta vaan on, itse matkasta rähjääntyneenä, mukava katsoa, miten joidenkin meikki säilyy ja kampaus pysyy siistinä tunnista toiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei. Voit lisätä kommenttisi. Mutta muista!, että tätä blogia voi lukea kuka tahansa internettiläinen, joten henkilökohtaisten asioiden viljely ei ole suotavaa.

Koska viestien kirjoittaminen on vapaata, eikä tunnistautumista tarvita, allekirjoita viestisi vaikka "Terkuin Oma etunimesi"